Lue ajankohtaisia ajatuksiani

Epävarmuus, työttömyys, eriarvoisuus ja sosiaaliturvan muutokset näkyvät ihmisten arjessa. Yhä useampi kantaa huolta toimeentulosta ja tulevaisuudesta. Samaan aikaan mielenterveyspalveluihin voi olla vaikea päästä.

Uusi lukuvuosi on jälleen alkanut. Osa oppilaista ja opiskelijoista on palannut tuttuun luokkaan turvallisin mielin. Toisille ensimmäinen koulupäivä uudessa ryhmässä on voinut tuntua jännittävältä tai jopa pelottavalta.

Puhdas luonto, hiljaisuus, turvallisuus ja kotimainen ruoka ovat meille monesti tavallista arkea. Silti ne ovat asioita, joita moni maailmalla pitää harvinaisina. Kun kierrän Satakuntaa ja kuuntelen ihmisiä, huomaan, että juuri näistä arjen vahvuuksista rakentuu myös tulevaisuutemme: hyvinvointi, huoltovarmuus, työ ja elinvoima. Siksi niitä ei pidä...