Yksinhuoltajaisän tarina: lastensuojelun tukitoimet, neurokirjon haasteet ja huostaanotto

Haastateltavan nimi on muutettu yksityisyyden suojelemiseksi. Tässä artikkelissa yksinhuoltajaisästä käytetään nimeä Petri.

Kun Petri jäi yksinhuoltajaksi pienille lapsilleen, elämä muuttui kertaheitolla. Lapset olivat tuolloin alle kouluikäisiä. Edessä oli arki, josta oli selvittävä päivä kerrallaan. Monien haasteiden kanssa kamppaillut ja tilanteeseensa apua hakenut äiti jätti perheen. Petrin mukaan perhe olisi tuolloin saattanut hyötyä vahvemmasta tuesta.

Vuosien varrella perheen elämään kietoutuivat neurokirjon piirteet, lastensuojelun tukitoimet sekä kasvava huoli lapsen hyvinvoinnista. Lopulta tilanne johti esikoisen äkilliseen sijoittamiseen laitokseen. Matkan varrelle on mahtunut vaikeita päätöksiä ja raskaita kokemuksia, mutta myös oppimista, sitkeyttä ja omanlaisen vanhemmuuden löytämistä.

Yksinhuoltajuus alkoi selviytymisenä päivä kerrallaan

Petri kuvailee yksinhuoltajuuden alkuvuosia kaoottisiksi. Tilanne oli uusi, lapset pieniä ja arki täynnä vastuuta.

– Jäin lasten kanssa yksin heidän ollessaan vielä hyvin pieniä. Alkuajasta en oikeastaan edes muista paljon mitään. Se oli selviytymistä päivä kerrallaan, Petri kertoo.

Perheen tärkeänä tukena ovat olleet lasten isovanhemmat, jotka ovat osallistuneet aktiivisesti lasten arkeen. Lasten äiti puolestaan oli pitkään poissa heidän elämästään. Yhteys alkoi rakentua uudelleen vasta viime vuosina.

Lapsilla on neurokirjon piirteitä, jotka toivat arkeen omat haasteensa jo varhain. Vähitellen Petri oppi tunnistamaan, millaiset toimintatavat auttoivat perhettä selviytymään päivittäisistä tilanteista.

– Olen oppinut selviytymään arjesta ja hallitsemaan sitä päivittäistä kaaosta.

Neurokirjon haasteet ja lasten tuen tarve

Lasten tuen tarpeet alkoivat tulla näkyviksi vähitellen. Yhden lapsen haasteet nousivat esiin päivähoidossa, kun taas vanhimman lapsen kohdalla niitä havaittiin vasta myöhemmin alakoulussa.

– Lapsilla on ollut haasteita esimerkiksi tunteiden tunnistamisessa.

Yksinhuoltajana Petri pyrki luomaan lapsille mahdollisimman ennakoitavan ja turvallisen arjen. Selkeät säännöt, säännöllinen päivärytmi ja tutut rutiinit auttoivat jäsentämään päivittäistä elämää.

– Rutiinit, rituaalit ja järjestys auttoivat paljon. Hammaspesut, iltasadut ja selkeä päivärytmi toivat turvaa.

Myös työelämän ja perhe-elämän yhteensovittaminen vaati järjestelyjä. Petri onnistui mukauttamaan työtään niin, että hän pystyi osallistumaan lasten asioiden hoitamiseen ja virka-aikaan järjestettäviin tapaamisiin.

Kaikesta huolimatta hän koki toisinaan, ettei häntä isänä huomioitu perheen asioita käsiteltäessä tasavertaisesti.

– Huomasin melko nopeasti, että minua isänä saatettiin ohittaa. Usein kysyttiin, missä äiti on ja että hänetkin pitäisi saada mukaan palaveriin. Jouduin monesti toteamaan, ettei äiti ole nyt saatavilla.

Lastensuojelun tukitoimet perheen arjessa

Lastensuojelun tukitoimet olivat osa perheen elämää pitkään ennen sijoittamista. Erityisesti esikoisen tilanne herätti kasvavaa huolta kouluiässä, kun neurokirjon haasteet alkoivat kuormittaa hänen arkeaan yhä enemmän.

– Esikoinen oli kiltti ja koulukiusattu. Nepsy-haasteiden kanssa ne aiheuttivat hänelle ahdistusta ja itsetuhoisuutta.

Perhe sai tuekseen erilaisia palveluja, kuten tukihenkilön ja nepsy-valmennusta. Lääkityskokeiluita ja tutkimuksia tehtiin alakoulussa. 

Petri kokee, että tuttujen ja pysyvien ammattilaisten merkitys oli suuri. Luottamuksellinen yhteistyö auttoi perhettä vaikeissa tilanteissa.

– Turvallinen ja tuttu aikuinen auttoi. Kun sosiaalityöntekijä pysyi samana ja oli tietoinen muuttuvista tilanteista, yhteistyö toimi hyvin.

Työntekijöiden vaihtuminen toi kuitenkin yhteistyöhön uusia haasteita. Samalla Petristä alkoi tuntua, että hänen mahdollisuutensa vaikuttaa esikoisensa tilanteeseen olivat kaventuneet.

– Tuli tunne, että en enää tullut kuulluksi samalla tavalla kuin aiemmin. Minut saatettiin sivuuttaa kokonaan.

Petri pitää tärkeänä, että vanhemmat voivat osallistua perhettään koskevaan päätöksentekoon ja ymmärtävät, mihin ratkaisujen tekeminen perustuu.

– On tärkeää, että perhe pääsee mukaan miettimään ratkaisuja ja vaikuttamaan. Päätökset pitäisi saada selkeästi ja niihin pitäisi aina saada perustelut. Oliko ongelmana se, että ratkaisuja jouduttiin etsimään riittämättömästä palveluverkosta ja työntekijöiden vaihtuessa työskentely alkoi usein käytännössä alusta? Tilanteen ratkaiseminen olisi mielestäni vaatinut pitkäjänteistä, perhettä ja lähipiiriä kuulevaa yhteistyötä sen sijaan, että vastuu siirtyi toimijalta toiselle, Petri pohtii. 

– Tuntui, että ammattilaiset pitivät paljon palavereita, mutta perheen ääni jäi niiden ulkopuolelle. Sen vuoksi moni olennainen asia jäi mielestäni huomioimatta.

Lapsen itsetuhoisuus lisäsi huolta ja pelkoa

Vuosien mittaan esikoisen oireilu voimistui. Vakava itsetuhoisuus, voimakkaat mielialan ja käyttäytymisen vaihtelut sekä vaikeasti ennakoiva oireilu herättivät Petrissä kasvavaa huolta lapsen turvallisuudesta ja tulevaisuudesta.

– Esikoisen oireilu oli erittäin pelottavaa. Järjestelmä teki varmaankin parhaansa, mutta kukaan ei oikein saanut otetta hänen haastavista nepsy-oireistaan. Jäi tunne, että puuttui se ammattilainen, joka oikeasti ottaa hoitaakseen selvittelyn. 

Sijoittamiseen päädyttäessä perheen taustalla oli monenlaisia jaksoja ja tukitoimia. Huoli lapsen ja koko perheen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta oli kasvanut vähitellen niin suureksi, että tilanteeseen tarvittiin uusia ratkaisuja. Sijoitus tehtiin yhteistyössä perheen kanssa, kun nuoren oireilu oli vaikeutunut niin paljon, ettei kotona enää selviydytty. 

Petri kuvailee tuon ajan pelkoa suoraan.

– Aloin pelätä pahinta, hänen kuolemaansa.

Tilanne oli isälle äärimmäisen raskas. Samalla hän tunnistaa, että ammattilaiset yrittivät etsiä ratkaisuja vaikeaan tilanteeseen, johon ei ollut löytynyt riittävää apua aiemmilla tukitoimilla. Petrin mukaan sijoitus tehtiin auttamatta liian myöhään, eivätkä sen mahdolliset myönteiset vaikutukset ehtineet ulottua lapsen täysi-ikäisyyteen. Hänen mukaansa myös jälkihuolto jäi toteutumatta, ja vastuun siirtyessä taholta toiselle osa tukitoimista jäi keskeneräiseksi.

Petri kritisoi myös päätöksenteon epäselvyyttä. Päätöksiä oli hänen mukaansa vaikea saada kirjallisina, yksilöityinä ja ymmärrettävässä muodossa.

– Saatettiin soittaa ja kertoa, että esimerkiksi esihenkilö tai työryhmä oli tehnyt jotakin asiaa koskevan päätöksen. Päätös ikään kuin siirrettiin kauemmas sen tehneen työntekijän omalta pöydältä. Tämä saattoi vaikeuttaa päätökseen puuttumista tai siitä valittamista, Petri kertoo.

Myös vanhempi tarvitsee tukea lastensuojelun keskellä

Vaikeimpina vuosina yksi läheinen ystävä oli Petrille erityisen tärkeä tuki. Ystävän kanssa hän pystyi käsittelemään kokemuksiaan ja puhumaan asioista, joihin liittyi paljon huolta ja epävarmuutta.

– Onneksi minulla on hyvä ystävä, joka on myös alan ammattilainen. Hänen kanssaan pystyin puhumaan silloin, kun maailma tuntui kaatuvan päälle.

Petri pohtii, kuinka helposti lapsen tai nuoren tilanteeseen keskittyvässä palvelujärjestelmässä vanhemman oma tuen tarve voi jäädä taka-alalle.

– Hoito painottuu terveydenhuollossa luonnollisesti potilaaseen, mutta omaiset voivat jäädä ilman apua, elleivät itse jaksa sitä pyytää tai vaatia.

Hän muistaa tilanteen, jossa häneltä kysyttiin, millainen apu olisi hänelle itselleen tarpeen.

– Vastasin, että kaikki aikani menee lasten asioiden hoitamiseen, niin jos joku ehtisi auttaa kotitöissä.

Vastaus kiteyttää konkreettisesti, miten kuormitus voi näkyä arjessa. Vaikeassa elämäntilanteessa apu ei aina tarkoita suuria ratkaisuja. Joskus jo käytännön askareissa auttaminen voisi keventää vanhemman taakkaa.

– Vuosien varrelle on mahtunut monenlaisia kohtaamisia ammattilaisten kanssa. Osa niistä on jättänyt myönteisen jäljen, osa puolestaan vaikeita muistoja. On ollut ammattilaisia, jotka ovat oikeasti kuulleet ja kuunnelleet. Muutama on myös uskaltanut sanoa suoraan, että tilanne hoidettiin heidän osaltaan huonosti, Petri kertoo.

Läheinen suhde lapsiin antaa voimaa

Vaikeista vuosista huolimatta Petri löytää paljon hyvää suhteestaan lapsiinsa. Tällä hetkellä yhteys nuorimpaan lapseen on läheinen, ja heidän välillään on tilaa myös avoimelle keskustelulle.

– Puhumme ihan kaikesta, ja meillä on myös yhteinen harrastus.

Arkeen mahtuu myös huumoria. Petri kertoo esimerkkinä tilanteen, jossa nuorin lapsi osaa itsekin sanoittaa omaa käyttäytymistään.

– Hän saattaa sanoa minulle, että "Iskä, ymmärrät kyllä, että mulla on tämä murrosikä ja siksi käyttäydyn näin."

Suhde vanhimpaan lapseen on vaihtelevampi, ja yhteydenpitoon mahtuu erilaisia vaiheita.

– Välillä menee hyvin, välillä on vaikeampia päiviä. Haasteet ovat edelleen isoja.  Toivon, että aikuistuminen ja elämänkokemus tuovat vielä sellaista vakautta, jota järjestelmä ei ole tähän mennessä pystynyt tarjoamaan.

Perhesuhteet elävät tilanteiden mukana, eikä yhteyden rakentuminen aina ole suoraviivaista. Petrille tärkeää on kuitenkin se, että suhde lapsiin säilyy ja että yhteisiä hyviä hetkiä on vaikeuksienkin keskellä.

Mitä yksinhuoltajuus ja lastensuojelu opettivat?

Vuosien kokemukset ovat opettaneet Petrille ennen kaikkea sen, ettei vanhempi voi loputtomasti huolehtia muista unohtaen samalla itsensä. Myös omalle elämälle, palautumiselle ja mielekkäälle tekemiselle on löydyttävä tilaa.

– Pitää olla omiakin harrastuksia ja ottaa omaa aikaa.

Muille vanhemmille Petri haluaa sanoa, ettei avun pyytämistä tarvitse pelätä. Asiantuntijoiden mukaan ottaminen voi olla tärkeää sekä lapsen että koko perheen hyvinvoinnin kannalta.

– Ei saa pelätä ottaa asiantuntijoita mukaan. Olen myös oppinut, että palveluita saa, jos jaksaa vaatia niitä. Tilannetta vaikeuttavat kuitenkin palvelujärjestelmän muutokset, resurssien niukkuus ja usein vaihtuvat työntekijät.

Samalla Petri muistuttaa, että perheen arki näyttäytyy ulkopuolisille aina vain osittain. Ammattilaisilla on oma asiantuntemuksensa, mutta perheellä on ainutlaatuinen tieto omasta elämästään ja arjen todellisuudesta.

– Ammattilaiset eivät voi tietää tai tuntea perhettä samalla tavalla kuin perhe itse. Kuulluksi tulemisen kokemus lisäisi luottamusta ja vahvistaisi yhteistyötä.

Neurokirjon ymmärtäminen ja omanlaisuuden hyväksyminen

Lopuksi Petri toivoo, että hänen kokemuksensa auttaisivat ymmärtämään neurokirjon piirteitä ja niiden vaikutusta ihmisen elämään paremmin. Käyttäytymisen taustalla voi olla paljon sellaista, mikä ei näy ulospäin.

– Se ei aina näy päällepäin, miksi joku toimii tietyllä tavalla. Toisaalta kaikkien ei kuulukaan olla samanlaisia.

Pitkän ja raskaan matkan jälkeen Petrin viesti kiteytyy omanlaisuuden hyväksymiseen, omiin voimavaroihin luottamiseen ja lasten näkemiseen yksilöinä.

– Pitää luottaa itseensä, nauttia omanlaisuudesta ja nähdä myös omien lasten erityisyys voimavarana. Toivoisin, että vaikeiden asioiden rinnalla ammattilaiset ehtisivät nähdä jokaisessa lapsessa myös vahvuudet ja mahdollisuudet.

Tietoa nepsy-haasteista

Nepsy-haasteilla tarkoitetaan neuropsykiatrisiin piirteisiin liittyviä arjen haasteita.  Ne voivat liittyä esimerkiksi tarkkaavuuteen, toiminnanohjaukseen, aistisäätelyyn, vuorovaikutukseen tai tunteiden säätelyyn. Ne eivät johdu kasvatuksesta eivätkä ole itseaiheutettuja. 

Yleisimmät nepsy-diagnoosit:

• ADHD / ADD (tarkkaavuuden ja yliaktiivisuuden häiriö)
• Autismikirjon häiriöt 
• Touretten oireyhtymä ja muut tic-oireet
• Kehityksellinen kielihäiriö  

Nepsy-haasteet voivat näkyä esimerkiksi näin:

• Keskittyminen on vaikeaa hälyisessä ympäristössä
• Aikataulujen ja tehtävien suunnittelu tuntuu hankalalta
• Asioiden aloittaminen tai loppuun saattaminen viivästyy
• Muistaminen, tavaroiden järjestyksessä pitäminen tai ohjeiden seuraaminen tuottaa vaikeuksia
• Muutokset ja yllätykset aiheuttavat kuormitusta
• Sosiaalisten tilanteiden tulkinta voi olla haastavaa
• Ääni-, valo-, haju- tai kosketusärsykkeet kuormittavat tavallista enemmän
• Tunteet voivat tulla voimakkaina ja niiden säätely vaatia tukea

Muista

Nepsy-haasteet eivät kerro ihmisen kyvyistä, älykkyydestä tai motivaatiosta. Sopivilla tukikeinoilla, ennakoinnilla ja ympäristön mukauttamisella arki voi sujua huomattavasti helpommin. Jokaisen vahvuudet, tarpeet ja keinot selviytyä ovat yksilöllisiä.