Kun työuupumus uhkaa

Kysyin muutama viikko sitten ystävältäni, miten hän voi. Vastaus tuli tuttuun tapaan nopeasti: "Ihan ok." Katsoin häntä hetken ja sanoin: "Sinä näytät siltä, että sinua itkettää."
Tuo hetki pysäytti meidät molemmat. Sen "ihan ok" -vastauksen alla oli kuorma, jota kenenkään ei pitäisi joutua kantamaan yksin.
Tänään päättyvä Mielenterveysviikko on muistuttanut yksinkertaisesta mutta myös suomalaisen työelämän ytimeen osuvasta asiasta: meillä on oikeus parempaan. Työuupumus ei ole enää yksittäisten ihmisten epäonnistumista, vaan työelämän rakenteellinen kriisi. Yhä useampi tekee työnsä tunnollisesti, venyy vaatimusten mukana ja yrittää pärjätä, kunnes raja tulee vastaan.
Kun katson ympärilleni juuri nyt, minua pelottaa.
"Ihan ok" peittää alleen kasvavan uupumuksen
Jos me istuisimme nyt kahvikupin ääressä, kysyisin sinultakin: miten sinä oikeasti jaksat? Liian monen kohdalla voimat ovat lopussa, vaikka kulissit pysyvät pystyssä. Se kuuluu työpaikkojen kahvihuoneissa, näkyy sosiaalisessa mediassa ja heijastuu kasvavina sairauspoissaoloina. Olemme alkaneet pitää jatkuvaa kiirettä ja riittämättömyyden tunnetta normaalina.
Jaksamista nakertaa myös jatkuva epävarmuus. Muutosneuvotteluista on tullut arkipäivää lukuisilla työpaikoilla. Osa on joutunut niiden kohteeksi jo useamman kerran, toiset pelkäävät, milloin oma vuoro tulee. Epävarmuus synnyttää kierteen, jossa on pakko jaksaa ja olla entistä tehokkaampi. Juuri silloin, kun ihminen tarvitsisi turvaa, hän joutuu käyttämään viimeisetkin voimansa todistaakseen olevansa tarpeellinen.
Mistä työuupumuksen tunnistaa? Se on hidasta hiipumista
Työuupumus on harvoin äkillinen romahdus, se on hidasta hiipumista. Ensin katoaa palautuminen, sitten työn ilo ja lopulta kyky selviytyä arjen tavallisista asioista. Erityisen kovaa kuormitus osuu aloille, joilla henkilöstöpula, säästöt ja suuri vastuu kohtaavat, kuten esimerkiksi sote-alalle sekä kasvatukseen ja koulutukseen.
Meidän on uskallettava kysyä, millaista työelämää rakennamme. Hyvinvointiyhteiskunnan mittari ei ole vain talouskasvu tai tuottavuus, vaan se, kuinka hyvin ihmiset jaksavat tehdä työnsä ja elää elämäänsä.
Parempi työhyvinvointi vaatii tekoja puheiden sijaan
Siksi tarvitsemme muutakin kuin kauniita puheita mielenterveyden tärkeydestä:
- Työpaikkoja, joissa kuormitukseen puututaan ajoissa.
- Mielenterveyspalveluita, joihin pääsee silloin, kun apua tarvitaan, ei vasta jonojen päästä.
- Johtamista, joka perustuu luottamukseen jatkuvan suorituspaineen sijaan.
- Poliittisia päätöksiä, jotka tunnistavat, ettei ihmisen jaksaminen ole ehtymätön luonnonvara.
Mielenterveysviikko päättyy tänään, mutta sen viesti ei saa päättyä tähän. Kenenkään ei pitäisi sairastua työhönsä tai pelätä jatkuvasti, riittääkö oma suoritus huomenna.
Inhimillisempi työelämä ei ole kohtuuton toive. Kun kysymme toisiltamme, miten voimme, meidän on myös uskallettava kuunnella vastaus. Ja ennen kaikkea meidän on uskallettava tehdä asialle jotain.
Tutustu myös Mielenterveyden keskusliiton ja MIELI ry:n kotisivuihin.
Kuva: Sade Virtanen