Kun lapsi lähtee armeijaan – äidin sydän jää hetkeksi portille

Tänään noin 12 500 nuorta aloitti palveluksensa saapumiserässä 2/2026. Monelle heistä päivä merkitsi uuden elämänvaiheen alkua. Mutta yhtä lailla se oli suuri päivä myös kodeissa ympäri Suomen.

Äitinä tiedän, miltä se tuntuu.

Kun oma lapsi pukee vihreät ylleen ja palaa loman jälkeen kasarmille, sydämessä myllertää monta tunnetta yhtä aikaa. On ylpeyttä, iloa, jännitystä ja luottamusta. Mutta on myös ikävää. Sellaista, jota on vaikea pukea sanoiksi.

Esikoiseni varusmiespalveluksen aikana opin paljon. Opin itsestäni, opin lapsestani ja opin myös varusmiespalveluksesta enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitella.

Opin, että irti päästäminen on yksi vanhemmuuden vaikeimmista, mutta tärkeimmistä tehtävistä.

Joka kerta, kun katselin auton ikkunasta tai kasarmin portilta loittonevaa selkää, nousivat kyyneleet silmiin. Vaikka tiesin hänen olevan juuri siellä, missä kuuluikin olla. Vaikka tiesin hänen pärjäävän.

Kerta kerralta se helpotti. Mutta ikävä ei kadonnut. Se vain muuttui tutummaksi.

Kotona oli vielä yksi, joka odotti viikonloppuvierasta lähes yhtä paljon kuin me muut.

Meidän koiramme meni joka kerta aivan sekaisin, kun vihreisiin pukeutunut paras kaveri astui ovesta sisään. Häntä heilui niin, että koko koira heilui mukana. Vuoden aikana tuli vahva tunne siitä, että koiramme oppi sanat armeija ja Säkylä. Ainakin korvat nousivat pystyyn aina, kun niitä kotona lausuttiin.

Näistä hetkistä tuli osa meidän perheemme yhteistä tarinaa.

Varusmiespalvelus/naisten vapaaehtoinen asepalvelus kasvattaa nuorta. Mutta se kasvattaa myös vanhempaa. Se opettaa luottamaan siihen, että oma lapsi kantaa vastuuta, tekee päätöksiä ja pärjää ilman, että vanhempi on aina vieressä.

Ja ehkä juuri silloin huomaa, ettei lapsi oikeastaan enää olekaan lapsi.

Silti hän on sitä aina vanhemmalleen.

Tänään ajatukseni ovat kaikissa niissä kodeissa, joissa hyvästeltiin oma nuori kasarmille. Tiedän, että monessa kodissa on tavallista hiljaisempaa. Moni vilkaisee puhelinta tavallista useammin ja odottaa ensimmäistä viestiä: "Perillä ollaan."

Teidän tunteenne ovat tuttuja.

Toivotan jokaiselle palveluksensa aloittaneelle turvallista palvelusta, hyviä ystäviä ja onnistumisen kokemuksia. Ja teille vanhemmille malttia, luottamusta ja voimia päästää hetkeksi irti.

Sillä lopulta he palaavat kotiin. Usein vähän pidempinä, vähän varmemman oloisina ja monta kokemusta rikkaampina.

Ja ovella odottaa joku, joka on ollut koko viikon varma siitä, että paras kaveri tulee kyllä takaisin, vaikka sitten vihreissä vaatteissa.