Erilaisuus on rikkautta – adoptioperhe toivoo rohkeutta puuttua rasismiin

23.09.2026
Taivaalla lentää keltainen kuumailmapallo, jossa on valkoinen ruutukuvio, ja korin liekki hehkuu.

Paulan nimi on muutettu lasten yksityisyyden suojaamiseksi ja heidän tunnistamisensa ehkäisemiseksi.

Adoptioperheen arjessa on ollut sekä vaikeita että paljon iloa tuottaneita kohtaamisia. Paula, satakuntalainen kahden Aasiasta adoptoidun lapsen äiti, toivoo yhteiskuntaan enemmän rohkeutta puuttua rasismiin, mutta ennen kaikkea hän haluaa puhua ihmisyydestä, ystävyydestä ja siitä, miten jokainen voi tehdä toiselle tilaa.


Paula on kahden Aasiasta adoptoidun lapsen äiti. Hän kuvailee perhettään tavalliseksi suomalaiseksi lapsiperheeksi, jonka arjessa kulkevat rinnakkain suomalainen elämä ja vahva yhteys lasten syntymämaihin.

– Perheeseemme kuuluu minä, aviomieheni ja kaksi lastamme. Olemme aina kokeneet, että meillä on kahdet juuret, kahdet tarinat ja paljon rikkautta elämässämme. Kunnioitamme lastemme syntymämaita ja biologisia vanhempia. Lisäksi aasialaiset kulttuurit ovat luonteva osa arkeamme, Paula kertoo.

Arki on hänen mukaansa hyvin samanlaista kuin muissakin perheissä.

– Samat ilot ja samat huolet. Aktiivista elämää nuoren aikuisen ja teini-ikäisen kanssa, Paula naurahtaa.

Lasten kasvaessa suhtautuminen muuttui

Lasten ollessa pieniä perhe kohtasi pääasiassa myönteistä huomiota.

– Ihmiset ihastelivat lasten tummia silmiä ja hiuksia. Lasten kasvaessa perhe alkoi kuitenkin kohdata myös tilanteita, joissa erilainen ulkonäkö nousi esiin tavalla, joka ei tuntunut hyvältä. Kouluvuosien aikana vastaan tuli ennakkoluuloja, nimittelyä ja rasistista kommentointia.

Paula kertoo joutuneensa keskustelemaan lastensa kanssa asioista, joita yksikään vanhempi ei toivoisi joutuvansa selittämään. Toinen lapsista joutui kouluaikana kokemaan myös fyysistä kiusaamista ja ulkopuolelle jättämistä.

– On sydäntäsärkevää nähdä oman lapsen joutuvan kokemaan sellaista. Vanhempana olen tuntenut välillä suurta avuttomuutta.

Tummia heinän tähkiä etualalla, auringonlasku taustalla ja lämmin oranssi taivas sumuisessa maisemassa.

Rasismi voi näkyä myös sanoissa ja arjen pienissä tilanteissa

Paula on huolissaan myös yhteiskunnallisesta ilmapiiristä ja siitä, millaiseksi ihmisten välinen keskustelu on muuttunut.

– Koen, että ihmisten puhe on koventunut. Toisista ihmisistä puhutaan tavalla, joka voi tuntua hyväksytymmältä kuin aiemmin. Ulkonäköä arvostellaan avoimesti, ja rasistisia kommentteja saatetaan selittää huumorilla tai vitseillä.

Paulan mielestä huumori ei kuitenkaan tee loukkaavasta kommentista harmitonta.

– Jos toinen ihminen loukkaantuu, kannattaa pysähtyä miettimään, miltä tilanne hänestä tuntuu. Missä on toisen kunnioittaminen, empatia ja tavallinen ystävällisyys? Jokainen meistä haluaa tulla kohdatuksi ihmisenä, ei ulkonäkönsä, nimensä tai taustansa kautta.

Rasismi ei hänen mukaansa aina näyttäydy suurina tai näkyvinä tekoina. Joskus kyse voi olla sanoista tai pienistä tilanteista, jotka jäävät mieleen pitkäksi aikaa.

– Jos kommentit tulevat omasta lähipiiristä tai tutuilta ihmisiltä, ne voivat satuttaa kaikkein eniten.

Turvalliset aikuiset ja ystävät voivat olla tärkeässä roolissa

Vaikeista kokemuksista huolimatta Paula puhuu lapsistaan ylpeydellä.

– Molemmat lapsemme ovat rohkeita, ystävällisiä ja sosiaalisia. He ovat löytäneet ympärilleen hyviä ystäviä, jotka puolustavat ja tukevat heitä.

Erityisesti kouluympäristön vaihtuminen auttoi toista lapsista löytämään uuden alun.

– Pikkuhiljaa elämä on asettunut uomiinsa. Ystävät, harrastukset ja myönteiset kokemukset ovat kantaneet eteenpäin.

Myös perheen sisäinen keskustelu, vertaistuki ja läheiset ihmiset ovat olleet tärkeitä.

– Olemme puhuneet kotona paljon. Olemme itkeneet, halanneet ja käyneet asioita yhdessä läpi. Lapsille on ollut tärkeää tietää, että kotiin voi aina tulla ja kaikesta voi puhua.

Jokainen aikuinen voi puuttua rasismiin

Paula toivoo, että aikuiset uskaltaisivat puuttua nykyistä herkemmin rasistiseen käytökseen ja kiusaamiseen.

– Jokainen voi olla turvallinen aikuinen. Jos näkee kiusaamista tai rasistista huutelua, siihen kannattaa puuttua. Usein jo yksi sana tai osoitettu tuki voi merkitä paljon.

Hänen mukaansa yhdenvertaisuus rakentuu ennen kaikkea arjen kohtaamisissa.

– Kohdellaan toisia niin kuin haluaisimme itseämme kohdeltavan. Otetaan toinen mukaan keskusteluun, istutaan viereen ja uskalletaan puolustaa toista. Joskus ystävällinen hymy tai tervehdys voi muuttaa ihmisen päivän.

Jokaisen taustalla on ihminen

Paula haluaa jättää lukijoille yksinkertaisen viestin:

– Perheitä on monenlaisia, ja jokaisen pitäisi saada olla oma itsensä ilman pelkoa syrjinnästä tai kiusaamisesta. Erilaisen ulkonäön, nimen tai taustan takana on aina ihminen. Kun muistamme sen, olemme jo aika pitkällä.

Yhdenvertaisuus ei synny vain suurista päätöksistä. Se syntyy myös siitä, miten kohtaamme toisemme tavallisena arkipäivänä.

(Suomeen on adoptoitu ulkomailta yhteensä vajaat 6 000 lasta.) 


Kirjoittajan kommentti: Vaikka tämä juttu käsittelee rasismia, on tärkeää muistaa, että lapsia ja nuoria kiusataan myös monista muista syistä. Jokainen kiusaamisen muoto jättää jäljen. Siksi meidän aikuisten tehtävä on puuttua kaikkeen kiusaamiseen ja kasvattaa lapsia kunnioittamaan toisiaan erilaisuudesta riippumatta.

Sininen taivas, ohuita pilviä ja valkoinen valojuova pilvien läpi, taustalla hehkuva valonlähde.

Kuvat: Sade Virtanen

Share